Parsaa aloittelijoille

Tämä kirjoitus koskee etupäässä vihreää parsaa. Moni asia soveltuu myös valkoiseen parsaan, mutta koska vihreä parsa on sekä helpompi valmistaa että myös edullisempaa, sovitaan että tässä puhutaan vihreästä parsasta. Violettia villiparsaa en edes ajattele nyt, koska sitä ei saa täällä ikinä (mikä onkin ihana tekosyy lähteä keväällä Etelä-Italiaan!)

Talven pitkä odotus on vihdoin ohi ja parsaa alkaa ilmestyä houkuttelevina nippuina kauppojen tiskeille. Ensiksi tulevat perulaiset ja meksikolaiset parsat ja vähän myöhemmin niiden keskieurooppalaiset sisarukset. Normaalisti yritän huomioida edes jossain määrin ruokieni hiilijalanjälkeä, mutta pitkän talven jälkeen himo uuden sadon vihanneksiin on sen verran kova, että muutama puntti lattariparsaa sujahtaa koriin ihan huomaamatta ennen kuin Euroopan parsapelloilta saadaan satoa.

Parsakauden alussa en jaksa liikaa hienostella vaan parsa on parhaimmillaan juuri sellaisena kuin on, mieluiten suoraan pannusta tai parilalta. Sitten kun enin tuoreen vihanneksen himo on tyydytetty, voi ruveta miettimään jotain hienostuneempia valmistustapoja, kuten risotto tai piirakka. Ihan samahan se on uuden perunan kanssa: puolen kuuta sitä kiskoo kitusiinsa ihan sellaisenaan, mitä vain sipaisee vähän voita ja silliä kylkeen.

Entä jos ei koskaan ole valmistanut parsaa? Tai on ostanut sitä ja pettynyt pahasti? Näinkin voi käydä. Parsa (kuten mikä tahansa uuden sadon kasvis) on varsin herkkä tapaus. On todella raivostuttavaa nähdä kaupoissa myytävän nuutuneita, jo biojätteeseen kuuluvia tapauksia. Onneksi niitä on vuosi vuodelta yhä vähemmän, koska ihmiset ovat tulleet laatutietoisemmiksi.

Ensimmäinen vinkki parsa-aloittelijalle onkin siis se, että osta vain tuoreita parsoja! Nuutuneen parsan ostaminen on sama kuin heittäisit rahasi suoraan biojäteastiaan.

Mistä tunnistaa tuoreen parsan? Latvasta. Ota parsanippu käteesi ja taivuta parsan latvaa sormella (varovasti, koska et halua joutua HeVi-osaston hoitajan mustalle listalle). Jos latva taipuu auliisti luokille, unohda koko juttu. Jos taas latva pistää ponnekkaasti vastaan, parsa on kunnossa ja voit viedä sen kassan kautta kotiin.

Parsa on aivan samanlainen tuoretuote kuin uusi peruna. Sitä ei kannata ostaa päivääkään etukäteen vaan vasta samana päivänä kuin sen aikoo syödä. Jos on ihan pakko, voit säilyttää sitä päivän verran jääkaapin vihanneslokerossa kosteaan talouspaperiin käärittynä, mutta se on maksimi.

Kun on aika syödä parsaa - jos vain aika antaa myöten - kannattaa purkaa parsanippu paketistaan ja laittaa parsat likoamaan puoleksi tunniksi kylmään veteen. Kasvi on kuitenkin tehnyt pitkän matkan Suomeen ja pieni kylpy kylmässä vedessä tekee siitä napakampaa.

Kuori parsan varret varovasti kuorien kukinnon alapuolelta tyveen päin. Oma tekniikkani on lepuuttaa parsaa vasemman käden kämmenen ja ranteen päällä ja kuoria oikealla kädellä liikkuvateräisellä kuorimaveitsellä, jolloin kuori jää mahdollisimman ohueksi.

Kun parsa on kuorittu, siitä pitää katkaista puutunut tyvi. Tässä olen todennut parhaimmaksi tekniikaksi luottaa puhtaasti näppituntumaan. Kuinka pitkä parsan varren puutunut (tai nuutunut) osa on, riippuu ainakin parista muuttujasta: kuinka nopeasti tai hitaasti parsa on kasvanut ja kuinka kauan sitten se nostettiin pellosta. Taivuttamalla parsan tyviosaa saat aika helposti käsityksen siitä, mistä kohtaa se napsahtaa luontaisesti poikki. Se on juuri oikea kohta katkaista varsi.

Kun koko nippu on kuorittu ja pätkitty, on aika kypsentää parsa. Kuten sanoin, alkukaudesta tärkeintä on saada tuoretta parsaa lautaselle ihan sellaisenaan ja hifistelyt voi hoitaa sitten myöhemmin. Kuumenna siis iso paistinpannu tai parila (jolla saat kauniin kuvioinnin) ja lisää sille joko oliiviöljyä tai voita - kumpi vai sopii makuusi tai muuhun ruokaan paremmin. Kypsennä kohtuullisella lämmöllä 7–10 minuuttia käännellen varsia pari kertaa kypsennyksen aikana.

Poimi seitsemän minuutin kohdalla ohuin varsi, jäähdytä nopeasti juokseva kylmän veden alla ja maista. Jos parsa on kypsää, nosta ne tarjolle. Suolaa parsat vasta tässä vaiheessa. Voit myös ripotella niiden päälle hienoksi raastettua parmesaania, jos siltä tuntuu.

Jos aiot tarjota samalla aterialla parsaa ja viiniä, kannattaa käyttää hetki viinin valitsemiseen. Parsa saattaa nimittäin yllättää muuttamalla lempiviinisi metalliseksi tai karvaaksi, kuten aika moni muukin vihreä vihannes. Viinin valinta riippuu tietysti siitä, mitä muuta on parsan ja viinin lisäksi tarjolla.

Jos aiot hukuttaa parsan paksuun voikastikkeeseen ja tarjota sen veriseksi jätetyn pihvin kanssa, voit huoletta valita viiniksi jonkin pihville sopivan viinin, kunhan se ei ole ihan järkyttävän tanniininen. Nyrkkisääntönä voisi kuitenkin sanoa, että kuivat, aromikkaat ja raikkaat valkoviinit ovat yleensä paras valinta, esimerkiksi riesling, sauvingnon blanc, vermentino tai grüner veltliner. Vältettäviä asioita parsan kanssa tarjottavassa viinissä ovat makeus, tanniinisuus ja tammikypsytys.

Kuten huomaat, parsa on loppujen lopuksi aika yksinkertainen juttu!

Jälkikirjoitus (joka viihdyttää kakkajuttuista tykkääviä, mutta jota ei kannata lukea, jos et tykkää niistä): kun olet tarjonnut herkulliset parsat ruokailijoille kiitosten kera, siitä voi seurata sekä hyviä että huonoja asioita. Parsan hyviä ominaisuuksia erinomaisen maun lisäksi on se, että se on erittäin kuitupitoinen kasvis. Se siis hellii suolistoasi mitä parhaimmilla tavoilla ja jopa puhdistaa sitä kulkiessaan sen läpi.

Parsan epämiellyttävin seuraus taas ilmenee noin puolella ihmisistä ensimmäisellä pissalla parsa-aterian jälkeen. Se voi nimittäin olla hyvinkin tyrmäävä kokemus! Parsassa on tiettyä rikkipitoista yhdistettä, joka osalla ihmisistä hajoaa elimistössä melkoisen kammottavan hajuiseksi päästöksi. Hajuhaittaa lukuunottamatta ilmiö on täysin harmiton, mutta parsanoviisille se saattaa olla varsin traumaattinen kokemus.